Orkesteri
CHAMBER MUSIC SEINÄJOKI 2011 -sävellyskilpailun kilpailuorkesterina toimii Seinäjoen kaupunginorkesterin äänenjohtajista koostuva kamarimusiikkiyhtye.
Seinäjoen kaupunginorkesteri, lyhyesti SKOR, perustettiin vuonna 1936. Orkesterin kapellimestareina ovat
toimineet mm. Seppo Laamanen, Eino Haipus, Antti Vainio ja Atso Almila. Syksyllä 2010 kapellimestari Tuomas Rousi aloittaa pestinsä orkesterin taiteellisena johtajana.
Kaupunginorkesterin vakituiseen miehitykseen kuuluu jousikvintetti ja puhallinkvintetti, niinpä orkesterin toiminnan painopistealueena onkin kamarimusiikki. Kaupunginorkesterin puhallinkvintetti, vuonna 1991 toimintansa aloittanut Pohjanmaa-kvintetti on kantaesittänyt Atso Almilan Puhallinkvinteton (1993) sekä Lauri Toivion puhallinkvinteton (1995). Toivion kvintetosta on valmistettu myös YLE:n radionauha. Jousikvartetti, Seinäjoki-kvartetti perustettiin vuonna 1977. Kvartetti täydentyy tarvittaessa jousikvintetiksi. Molemmat kvintetit yhdessä ovat kantaesittäneet Jukka Linkolan teoksen Autumn Concerto (1996).
Kotipaikkakuntansa lisäksi kamarimusiikki-kokoonpanot ovat konsertoineet
muualla kotimaassa, sekä Venäjällä, Italiassa, Saksassa, Espanjassa ja
Chilessä.
Kamarimusiikkitoiminnan lisäksi Seinäjoen kaupunginorkesteri on säännöllisesti mukana
monissa yhteistyökuvioissa. Vaasan kaupunginorkesterin kanssa
järjestetään yhteisiä konsertteja 2-3 kertaa vuodessa. Suuria
kirkkomusiikkiteoksia esitetään yhteistyössä paikkakunnan kuorojen
kanssa. Oopperaorkesterina orkesteri on toiminut vuodesta 2000 lähtien
Ilmajoen musiikkijuhlilla ja vuosittain orkesteri esiintyy myös
Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Kaupunginorkesteri on ollut kantaesittämässä mm. Atso Almilan
oopperoita Isontaloon Antti (2000) ja Pohjanmaan kautta (2002).
Seinäjoen kaupunginorkesteri konsertoi akustisesti loistavassa, nimenomaan musiikkisaliksi suunnitellussa Seinäjoki-salissa (400 paikkaa).