Orkesteri > Muusikot

Seinäjoen kaupunginorkesterin päätoimiset muusikot

 

SEINÄJOKI KVINTETTI

vasemmalta
Antti Laasanen, konserttimestari
Hilkka Rauhala, II viulun äänenjohtaja
Jussi Peltonen, soolosellisti
Ilkka Vainio, alttoviulun äänenjohtaja
Jussi Haavisto, kontrabasson äänenjohtaja

 

 

POHJANMAA KVINTETTI

vasemmalta
Emilia Alho, huilun äänenjohtaja
Ilkka Turtiainen, oboen äänenjohtaja
Krister Aho, klarinetin äänenjohtaja
Seppo Istukaissaari, käyrätorven äänenjohtaja (työloma syksy 2016)
sijaisena Fumi Kasama
Jouko Viljanen, fagotin äänenjohtaja

 

 

Ilkka Vainio, alttoviulu

Miten tulit opiskelleeksi muusikoksi?

Aloitin altonsoiton v. 1974. Ensin vähän viululla ja sitten alttoviulun ääni alkoi kiehtomaan. Aloitin E-P:n musiikkiopistossa Nuoruusvuosien ja lukion jälkeen muusikoksi opiskelu tuli yhä selvemmäksi. Opiskelin alttoviulunsoittoa Lahden- ja Turun konservatorioissa, jossa tein jatkotutkinnon. Seinäjoen kaupunginorkesterin alttoviulun äänenjohtajana aloitin v. 1987.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia elämyksiä muusikon urallasi?

Hienoja elämyksiä on vuosiin mahtunut paljon. Jo se, että on saanut soittaa hienoja jousikvartettoja ja muita kamari-yhtye teoksia, on ollut minulle tärkeää. Ulkomaanmatkat ympäri Eurooppaa ovat olleet avartavia. Myös solistina olen soittanut. Olen pitänyt työn monipuolisuudesta.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Vapaa-aikani kuluu viulunrakennuksen ja soitinkorjausten parissa omassa firmassa.

Emilia Alho, huilu

Miten tulit opiskelleeksi muusikoksi?

Äidin kannustamana aloitin 5-vuotiaana pianonsoitonopinnot Suzuki-menetelmällä ja huilunsoiton 11- vuotiaana. Olin nähnyt huilun televisiosta ja ihastuin sen ääneen ja kauniiseen ulkomuotoon. Se tuntui heti omalta soittimelta. Aloitin huilunsoiton opinnot Länsi- Karjalan musiikkiopistossa Katariina Pentilän johdolla, jatkoin opintoja Joensuun konservatoriossa Pekka Mustaniemen kanssa ja v. 1998 pääsiin Sibelius- Akatemiaan. Siellä opiskelin Mikael Helasvuon ja Hanna Juutilaisen johdolla. Vuonna 2005 valmistuin musiikin maisteriksi.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia elämyksiä muusikon urallasi?

Niitä on monia! Orkester Nordenin Kiinan kiertue v. 2002, vaihto-oppilasvuosi Kööpenhaminassa 2001-02, itselle läheisten kamarimusiikiteosten esittäminen Skorin kanssa, Ilmajoen musiikkijuhlat (varsinkin kylmä kesäkuu 2009, piti soittaa toppavaatteet päällä), vanhainkotikonsertit, konsertit Tarja Turusen kanssa, Crusell- huilukilpailun finaalissa soittaminen v. 2001 ja omien oppilaiden hienot esiintymiset.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Harrastan lenkkeilyä, laulamista, puutarhanhoitoa ja käsitöitä.

 

 

Seppo Istukaissaari, käyrätorvi

Miten tulit opiskelleeksi muusikoksi?

Urkuharmoonia aloin soittamaan noin neljävuotiaana, siskon kanssa käytiin viikoittain soittotunneilla. 1974 aloin Nurmon soittokunnassa ja E-P:n Musiikkiopistossa Jarmo Haapamäen oppilaana soittamaan alttotorvea. Soittokunnaassa oli kaksi instrumenttia vapaana, altto ja vetopasuuna. Koska olin liian pieni pasuunaan, isäni alkoi soittamaan sitä ja itselleni jäi altto. Näin tehtiin jo 70-luvulla suuria taiteellisia ratkaisuja... Vuoden kuluttua vaihdoin käyrätorveen, mitä jatkoin Antti Vainion opissa. Peruskurssien jälkeen jatkoin opintoja Suomen käyrätorviklubin kustantamana prof. Holger Fransmanin luona Helsingissä. Lukion jälkeen olin vuoden Sotilasmusiikkikoulussa, ja opettajakseni vaihtui Timo Ronkainen. Ja tämän jälkeen opiskelin Helsingin Konservatoriossa edelleen Timon opissa, kunnes 1989 sain nykyisen työpaikkani Seinäjoen Orkesterissa.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia elämyksiä muusikon urallasi?

Mieleenpainuvinta konserttia on hankala nimetä, olipa kyseessä kamari- tai sinfoniakonsertti. Upeaa on muusikon työ silloin kun oma soitto "soi", ja kun saa nauttia hienoista sävellyksistä ja kollegoiden soitosta.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Vapaa-aikani täyttyy normaalista kotielämästä, puuhastelusta lasten kanssa, rintamamiestalon hoidosta, mökkeilystä Kuorasjärvellä, kaiken mielenkiintoisen musiikin kuuntelusta, hifistelystä ja kotistudiossa touhuilusta. Ja pari kertaa vuodessa pääsen purjehtimaan ystäväni kanssa merelle. Se on jotain se!

 

 

Jouko Viljanen, fagotti

Miten tulit opiskelleeksi muusikoksi?

Menin kolmasluokkalaisena Turun kansakoulujen soittokuntaan soittamaan trumpettia, sitten Turun musiikkiopistoon. Musiikkiopistoaikana vaihdoin soittimen fagottiin ja siirryin Sibelius-Akatemiaan vuonna 1984 Emanuel Elolan oppilaaksi. Koko Akatemian aikani kävin vain Elolan tunneilla ja muuten olin töissä kauden 1984-85 Porin kaupunginorkesterissa. Jo vuonna 1985 tulin Seinäjoelle. Opiskeleminen jatkuu edelleen.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia elämyksiä muusikon urallasi?

Mieleenpainuvinta taitaa olla kulloinkin menellään oelvan projekti. Tietenkin aina jää mieleen, kun tekee ensimmäistä kertaa jotain, esim. ensimmäinen keikka ammattiorkesterissa, ensimmäinen konsertti Seinäjoella ja ensimmäinen tutustuminen uuteen soittimeen.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Pelaan shakkia ja lentopalloa.

 

 

Jussi Haavisto, kontrabasso

Miten tulit opiskelleeksi muusikoksi?

Teininä haaveilin rokkitähteydestä ja aloitin kitaransoiton. Siitä sitten mutkien kautta päädyin soittamaan Lapuan Musiikkiopistoon kontrabassoa Mikko Rantalaisen johdolla. Jonkun vuoden soitettuani, Mikko otti viereensä soittamaan Seinäjoen kaupunginorkesterin konsertteihin. Se antoi potkua omalle uravalinnalle. Viimeinen niitti oli, kun olin Lasse Lagercrantzin kurssilla Kälviällä ja hän kehotti tulemaan tunneille Helsinkiin. Vuonna 1999 aloitin Lahden amk:ssa ja vuonna 2002 pääsin Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan Lassen johdolla. Vuoden 2007 olin vaihdossa Pariisissa CNSMDP:ssä, jonka jälkeen olen ollut Juho Martikaisen loistavassa opissa.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia elämyksiä muusikon urallasi?

Mieleenpainuvia hetkiä on paljon ja lisää tulee koko ajan. Ehdottomasti parasta on ollut vaihto-oppilasvuosi Pariisissa, missä saimme viulisti-vaimoni kanssa nauttia hyvästä opetuksesta ja kauniista kaupungista. Myös Radion sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin ulkomaankiertueet ovat olleet mahtavia kokemuksia.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Jos vapaa-aikaa liikenee, niin silloin lenkkeilen, käyn kuntosalilla ja kuuntelen musiikkia. Ja haaveilen kesämökistä...

 

 

Muusikot - Hilkka Rauhala (muusikot_hilkka_rauhala.jpg)

Hilkka Rauhala, viulu

Mikä innosti sinut opiskelemaan muusikoksi?

Seinäjoen Orkesterilla (nykyinen kaupunginorkesteri) oli paljon vaikutusta ammatinvalintaani. Kuulin sinfoniaorkesteria ensimmäisen kerran koulukonsertissa ja se teki minuun heti suuren vaikutuksen. Kehityttyäni pitemmälle viulunsoiton opinnoissani pääsin itsekin kokeilemaan taitojani orkesterin riveissä. Musiikki sai yhä enemmän jalansijaa elämässäni, ja niin päätin hakeutua Sibelius-Akatemiaan viulunsoittoa opiskelemaan.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia elämyksiä muusikon urallasi?

Olen kokenut muusikon urallani niin paljon hienoja hetkiä, että en osaa poimia niistä mieleenpainuvimpia erikseen. Se, että esittämästämme musiikista on silminnähden nautittu, on aina ollut hieno hetki. Niitä hetkiä on syntynyt hyvin monenlaisissa tilaisuuksissa, yhtälailla pienissä ja intiimeissä kamarimusiikkitilaisuuksissa kuin suuremmissa konserteissa.

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Vapaa-ajallani luen, liikun ja vietän aikaa perheen ja ystävien kanssa. Katsojana osallistun kulttuuritapahtumien lisäksi myös jalkapallo-otteluihin.

Mikä on parasta orkesterimuusikon ammatissa?

Orkesterimuusikon ammatissa parasta on musiikki, ja se yhteys, mikä musiikin kautta ihmisiin syntyy. Musiikki syntyy vuorovaikutuksessa, ja se otetaan vastaan vuorovaikutuksessa. Jos me muusikot lavalla emme puhalla musiikkiin henkeä, eivät myöskään kuulijamme saa siitä elämystä. Konsertissa olemme kaikki samassa veneessä.

 

 

 

 

 

Muusikot - Ilkka Turtiainen (muusikot_ilkka_turtiainen.jpg)

Ilkka Turtiainen, oboe

Mikä innosti sinut opiskelemaan muusikoksi?

Aloitin oboensoiton opinnot Joensuun musiikkiopistossa 1974 Raimo Mannisen johdolla. Oboen pariin minut johdatti koulun silloinen musiikinopettaja Rauno "poppa" Ahonen, joka itsekin harrasti oboensoittoa. Pääsin melko pian soittamaan monenlaisiin eri kokoonpanoihin, mikä lisäsi intoa. Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen siirryin 1979. Yo-kirjoitusten ja armeijan jälkeen aloitin opinnot solistisessa koulutusohjelmassa. Koko SIBA-ajan opettajanani toimi Jouko Teikari. Opiskelun ohella tein paljon keikkaa eri orkestereissa ja teattereissa pääkaupunkiseudulla ja Lahdessa. Seinäjoelle siirryin v. 1987.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia elämyksiä muusikon urallasi?

Niitä on ollut niin kovin paljon. Sibelius ja Brahms sarjat yhteistyössä Vaasan kaupunginorkesterin kanssa ovat olleet hienoja, kuten myös lukuisat kamarikonsertit. Konsertti Susanna Rinaldin kanssa Tangomarkkinoilla 1999 on jäänyt voimakkaasti mieleen. Ilmajoen musiikkijuhlilla olen myös aina viihtynyt, siellä on hyvä henki.

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Luen aika paljon. Pyöräily ja puutarhan hoito ovat mukavaa puuhaa. Pidän myös ruuanvalmistuksesta ja leipomisesta. Liikuntaa harrastan etupäässä päivittäisen kävelyn muodossa. Oboistin "vapaa-ajasta" vie melko ison osan suukappaleiden eli röörien tekeminen. Ammatinvalintakysymys on tuo.

Mikä on parasta orkesterimuusikon ammatissa?

Tässä työssä ei tule montaa samanlaista päivää. Vaihtelu siis. Tapaan suuria taitelijoita ja saan olla mukana tekemässä musiikkia todella hienojen kollegojen kanssa. Persoonallisuuksien kirjo tässä ammatissa on todella laaja. Jokainen tyytyväinen kasvo konsertin jälkeen lämmittää. Tuntuu hyvältä tuottaa kuulijoille iloa ja valoa.

 

 

 

Antti Laasanen, konsertimestari

Miten tulit opiskelleeksi muusikoksi?

Soittamisen ilmapiiri oli tarttuva ja jotenkin itsestään selvä kotipaikallani Vetelissä.

Kotona soitettiin ja kylään mentiin usein musisoimaan omien soitinten kanssa. Minä aloitin muutaman vuoden ikäisenä sitran soitolla ja omien laulujen keksimisellä. Kantele on tullut mukaan ikään kuin äidinmaidossa. 7-vuotiaana aloitin viulun soiton Mauno Järvelän oppilaana. Päämäärä viuluun tuli selkeäksi vasta murrosiässä, jolloin soittaminen alkoi todella kiinnostaa. Saatoin harjoitella 8 tuntiakin päivässä. Opiskelin ensin Kokkolasta orkesterimuusikoksi Jari Valon ja Djanik Alekperovin oppilaana. Tänä aikana työskentelin jo Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterissa. Päätin kuitenkin lähteä jatko-opiskelemaan.

Pietarin (silloisen Leningradin) Konservatoriossa minua opetti Antonina Kazarina. Palasin valmistuttuani Helsinkiin, josta sain heti kiinnityksen Oopperaorkesteriin. Samalla kävin keikoilla kaikissa Helsingin orkestereissa ja koko maassa. Oopperaorkesterista halusin lähteä kokeilemaan siipiäni ulkomaille ja sain paikan Gran-Canarian Fhilharmonisessa orkesterissa.

Sieltä lähdin vielä uudelleen jatko-opintoihin Pietariin, josta palasin takaisin kotimaahan. Seinäjoen kaupunginorkesterin konserttimestarina aloitin 2001. Erikoisuutena täällä on se, että kamarimusiikkia soitetaan paljon. Sellaiseen on mahdollisuus vain harvassa orkesterissa.

 Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia elämyksiä muusikon urallasi?

Urallani on ollut niin monitahoisia ja eri tavoin mieleen painuvia, elämyksiä, että niitä on vaikea tai mahdoton katekoida arvojärjestykseen, mutta voin luetella muutamia. Henkilökohtainen, Pietarista valmistumisen jälkeen ehkä ensimmäinen todella iso juttu oli omat konsertit ja niihin venäläisellä kurinalaisuudella valmistautuminen. Jo sinänsä opiskelu Venäjällä oli opettavainen elämys ja valtava seikkailu. Uskomattomia elämyksiä on tullut koettua myös konserttikiertueilla ympäri maailmaa. Mainittava on Chilen Cumbre Mundial del tango, jossa esiinnyimme pianotriona 30 000 hengelle. Siellä konkretisoitui kuinka todella suurta tangofestari voi olla ja millaisella pieteetillä latinomaissa siihen suhtaudutaan. Upeaa ja mieleenpainuvaa oli myös viime kesänä oman puoliammattilaisorkesterin Aventura de Arcosin onnistuminen televisioidussa konsertissa.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Tekisi mieli sanoa, että mökkeily, sillä siellä saa levätä ja rauhoittua, mutta sinne on tullut ehdittyä viimeaikoina liian harvoin. Metsänhoito on uusin harrastukseni, mutta minulla on myös muutamia orkestereita, joita harjoitan ja vedän.

Mikä on parasta orkesterimuusikon ammatissa?

Mahtavia fiiliksiä tulee silloin, kun orkesteri soittaa yhteen kuin yhtenä soittimena ja kommunikaatio pelaa kaikkien välillä täydellisesti. Yleensä yleisökin vaistoaa sen.

 

 

 

 

Krister Aho, klarinetti

Mikä innosti sinut opiskelemaan muusikoksi?
Kyllä varmasti suuri vaikutus oli ensimmäisellä opettajallani Bernhard Nylundilla, jonka innostava tapa opettaa ja lähestyä musiikkia innosti myös minua.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia elämyksiä muusikon urallasi?
Mieleenpainuvia elämyksiä muusikon urallani on monia ja toivottavasti tulee vielä lisää. Järjestykseen niitä on vaikea laittaa, mutta työn monipuolisuus on tuonut niitä useita esim. kamarimusiikki eri kokoonpanoissa ja sitten tietyt sinfoniakonsertit omassa ja muutamissa muissa orkestereissa.

Mikä on parasta orkesterimuusikon ammatissa?
Parasta orkesterimuusikon ammatissa ovat ne hetket kun yhteistyö kollegoiden kanssa toimii saumattomasti ja onnistutaan yhdessä. Uskon, että sen myös yleisö aistii.

Mitä teet vapaa-aikanasi?
Vapaa-aikani mene kyllä suurelta osin perheen kanssa touhutessa.Harrastan myös aktiivisesti lenkkeilyä.

 

Jussi Peltonen, soolosellisti

Mikä innosti sinut opiskelemaanmuusikoksi?
Nuoresta alkaen soittelin kontrabassoa isäni Lasse Peltosen kansanmusiikkiyhtyeessä, Peuralan Pelimanneissa. Yhtyeen mukana tuli kierrettyä kesäisin kansanmusiikkifestivaaleja, niin Spelit, Kaustiset, Sepän Soitot ja monet muut kansanmusiikkitapahtumat vuosien ajan. Samassa yhtyeessä soitti muuten viulua vaimoni Raili. Seinäjoen Orkesterissa Antti Vainion tarkan tahtipuikon alla sekä musiikkileireillä syttyi kipinä klassisen musiikin harrastamiseen. Kesäisin opiskelin kolmella musiikkileirillä, joiden vaikutus ammatinvalintaan oli ratkaiseva. Myöhemmin olen ymmärtänyt millainen taloudellinen satsaus se oli vanhemmiltani.

Mikä on parasta orkesterimuusikon ammatissa?
Parasta muusikon ammatissa on oppia tuntemaan monisatavuotiset juuret ja huomata, että parhaat asiat pysyy ja paranoo.

Mitkä ovat olleet mieleenpainuvimpia elämyksiä muusikon urallasi?
Toimintani musiikin parissa on ollut laajaalaista koko ajan ja koen, että sekä soittaminen että opettaminen kuuluvat muusikkouteeni saumattomasti täydentäen toisiaan. Seinäjoen kaupunginorkesterin konsertit ja yhteistyö Vaasan kaupunginorkesterin kanssa ovat löytäneet yleisönsä. Työni kohokohdat löytyvät niin oppilaiden matineoista kuin myös Seinäjoen kaupunginorkesterin konserteista sekä oman perheeni musiikkielämästä ja omien tilaussävellysten esityksistä Ensemble Artesin kanssa.

Eräs mieleenpainuvimmista esiintymisistä on ollut Jean Sibelius -konsertti Kurikan ammattikoulun sähköpuolen opiskelijoille. Esiintyessämme triolla Chilen tangofestivaaleilla tunnelma oli katossa, kun yleisö lauloi "Volver"-tangoa soittomme tahdissa. Kesälomani olen viettänyt orkesterimontussa Savonlinnan oopperajuhlaorkesterissa vuodesta 1986 lähtien ja saanut tutustua oopperakirjallisuuden mestariteoksiin.

Mitä teet vapaa-aikanasi?
Vietän vapaa-aikani kiertäen ympäri maakuntaa opettamassa sellonsoittoa. Luontoon liittyvät harrastukset kuten metsästys, kalastus, vesiensuojelutyö, metsätyöt ja melonta ovat oiva vastapaino soittohommille.